Seikkailemaan ulkomaille?

san_franciscoOn se täydellinen aika vuodesta, jolloin kesäloma on aivan nurkan takana. Onko sinulla joku, jonka kanssa matkailla vai haluatko lähteä yksin? Ehkä haluaisit hengittää vähän Kalifornian ilmaa? Täydellinen kohde sinulle voi olla kaunis kaupunki, joka tunnetaan nimellä San Francisco. Tulet huomaamaan, että San Francisco toivottaa sinut heti tervetulleeksi ja saa olosi tuntumaan kotoisalta. Haluan kertoa matkastani sinne.

Kesäkuussa 2011 olin juuri päättänyt ensimmäisen vuoteni yliopistolla. Stressaavan vuoden jälkeen päätin, että on aika toteuttaa yksi unelmistani: käydä San Franciscossa. Olin siihen aikaan 19-vuotias ja ainoa apuni oli opaskirja, sillä – ollaanpa nyt rehellisiä – en oikeastaan tiennyt, mitä nähdä tai tehdä San Franciscossa. Nousin Pariisissa koneeseen suuret haaveet mielessäni. Minulla oli jatkolento Houstonissa, Texasissa. Ensimmäinen oppimani läksy oli, että mennessä Yhdysvaltojen tullin läpi täytyy olla kärsivällinen. Tarkastus voi viedä paljon aikaa: minulla se kesti niin kauan, että myöhästyin lennoltani! Onneksi olen ranskalainen tyttö, joka puhuu englantia, mutta kokemus oli silti pelottava. Varasin siis toisen lennon paljon myöhemmäksi. Kun viimein saavuin lentokentälle, otin taksin ja pääsin pian makoilemaan mukavasti hotellihuoneeni sängylle.

Yövyin kaksi viikkoa Best Western -hotellissa 7th Avenuella suuren pääkadun, Market Streetin, vieressä. Saavuin Gay Pride -viikonloppuna. Olin nähnyt vastaavan Ranskassa, mutta oli silti virkistävää nähdä poliisit ja kulkueeseen osallistujat nauttimassa juhlasta yhdessä. Hotelli antoi minulle kartan, joten menin pienelle seikkailulle ensimmäisenä päivänäni. Täytyy tunnustaa, että ainoa asia, jonka halusin nähdä yli kaiken, oli Golden Gate Bridge. Menin siis cable carilla (kaapelivaunu) kohti lahtea ja löysin paljon muutakin kuin vain sillan. En oikein tiennyt, mihin päin katsoa nähdäkseni kaiken. Lähelle merenrantaa saavuttaessa avautuu vaikuttava näkymä kukkuloille rakennetuista taloista (Telegraph Hill), Alcatraz Islandista ja sillasta. Sitten huomaa lahjamyymälät ja kalaravintolat. Meren ääreltä löytyy jotain jokaiseen makuun. Voit esimerkiksi syödä In-N-Out -hampurilaisen, jos et halua mennä istumaan ravintolaan. Jos rakastat tämäntyyppistä ruokaa, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan kyseistä pikaruokaravintolaa. En ole missään muualla saanut niin hyviä hampurilaisia.

Kannattaa ottaa huomioon, että Golden Gate Bridge ei ole niin lähellä kuin luulisi. Miksi et pitäisi hauskaa tai kuntoilisi hiukan tutustumalla lahden alueeseen, tai vuokramalla pyörän. Sellainen on helppo löytää eikä vuokraus maksa paljoa. Venesataman ja puistojen läheisyydessä näet kauniita maisemia. Tie on hyvin jyrkkä, joten tunnet todella saavuttaneesi jotain saapuessasi Golden Gate Bridgelle. Voit myös pyöräillä ympäri kaupunkia: mene katsastamaan Lombard Street tai Transamerica Tower.

Kaupunki on aivan yhtä kaunis kuin lahden seutu. Ensimmäiseksi suosittelisin menemän Fisherman’s Wharfille ja varaamaan jonkin Pier 43:n tarjoamista aktiviteeteista. Voit esimerkiksi mennä käymään Alcatraz Islandilla. Voit myös varata matkan kaupunkia kiertävässä cable carissa henkilökohtaisen oppaan kanssa. Tutustu kaupunkiin kuitenkin rohkeasti omin päin: nappaa karttasi mukaan ja kävele läpi Chinatownin. Telegraph Hillin läpi käveleminen ja upean näkymän edessä hiljaa istuminen on yksi parhaita muistojani.

Voit tietysti myös mennä shoppailemaan. Kauppoja on enemmän kuin voit koskaan tarvita. Rakastuin kaupunkiin ja toivon, että samoin tapahtuu sinulle. Olen lisäksi varma etten ehtinyt nähdä kaikkea, joten lähde tutustumaan San Franciscon salaisuuksiin itse!

Read this article in English

Read this article in French

Read this article in Italian

Read this article in Spanish

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

CAPTCHA Image

*

* Copy This Password *

* Type Or Paste Password Here *

68,514 Spam Comments Blocked so far by Spam Free Wordpress

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>